Kliinisesti merkittävimmät Euroopan käärmelajit: Taxonomia, myrkyn koostumus,toxikologia ja ihmisen saaman kyynpuremien kliininen hoito. Di Nicoa et al. 2021
Euroopan käärmeenpuremien tavallisimpia aiheuttajia ovat VIPERIDAE kyylajit, kyysuku Vipera. Insidenssi (purematapahtumat), morbiditeetti (niiden sairaudenkuva) ja mortaliteetti ( niiden aiheuttama kuolleisuus) ovat heikohkosti määriteltyjä ja kansanterveydellisesti seikkaa ei ole niinkään painotettu. Euroopassa esiintyy neljätoista lajia "varsinaisia kyitä" alalajista VIPERINAE. Niistä yksitoistä lajia kuuluu sukuun VIPERA, kyyt. Näistä taas kuusi sukua on lääketieteellisesti eniten huomioonotettavia lajeja, koska niiden esiintymää on alueellisesti kautta Euroopan ja suurin osa puremista lasketaan niiden tiliin, nimittäin Vipera ammodytes, V. aspis, V.berus, V. latastei. V. seoanei ja V. ursinii.
Yleisesti ottaen käärmeenmyrkyn koostumusta luonnehtivat monet erilaiset toksiiniperheet kuten fosfolipaasit PLA2 , käärmeenmyrkyn seriiniproteaasit, käärmeenmyrkyn metalloproteaasit (MMPs), kysteiinipitoiset sekretoriset proteiinit, C-tyyppiset lektiinit, disintegriinit, hemorrhagiset ( verenvuotoa aiheuttavat) tekijät ja koagulaation inhibiittorit eli verenhyytymisen estäjät.
- Snakebites in Europe are mostly due to bites from Viperidae species of the genus Vipera. This represents a neglected public health hazard with poorly defined incidence, morbidity and mortality. In Europe, fourteen species of "true vipers" (subfamily Viperinae) are present, eleven of which belong to the genus Vipera. Amongst these, the main medically relevant species due to their greater diffusion across Europe and the highest number of registered snakebites are six, namely: Vipera ammodytes, V. aspis, V. berus, V. latastei, V. seoanei and V. ursinii.
- Generally speaking, viper venom composition is characterised by many different toxin families, like phospholipases A2, snake venom serine proteases, snake venom metalloproteases, cysteine-rich secretory proteins, C-type lectins, disintegrins, haemorrhagic factors and coagulation inhibitors.
Epäiltyyn puremaan liittyy usein vaikeaa kipua, erytematyyppistä punoitusta , turvotusta ja laajenevaa veripistelmää, ekkymoosia (Ekchymose, Ecchymosis), ihovärjäytymää veren päästessä suoniston ulkopuolelle hajoamaan; vihervää laajenevaa mustelmantapaista: a discoloration due to extravasation of blood, as in a bruise) yhden tai kahden nähtävän hampaanpuremajäljen ympärillä. Ulkona luonnossa kohteena ollut raja tulee immobilisoida ja lievästi kompressoiden sitoa; kompressio (puristus) voidaan poistaa heti, kun potilasta aletaan hoitaa sairaalassa. Kliinikon pitäisi rauhoittaa potilasta, mikä alentaa veren kiertämistä ja täten alentaa myrkkyjen, toxiinien , leviämistä. Jos on kipua, voidaan antaa analgeettia (kipua lievittävää) . Pureman kohteena ollut raaja voidaan käsitellä vetyperoksidilla tai puhtaalla vedellä. Kuitenkin tulisi välttää anti-inflammatorisia lääkkeitä ( vaikuttavat verenhyytymisen jo rasittuvaan homeostaasiin, joka tulee yhävaikeammaksi hallita jatkossa) ja desinfektiota alkoholilla tai alkoholipitoisilla aineilla ( ettei myrkkyjä pääse imeytymään niiden takia).
- A suspected snakebite is often associated with severe pain, erythema, oedema and, subsequently, the onset of an ecchymotic area around one or two visible fang marks. In the field, the affected limb should be immobilised and mildly compressed with a bandage, which can then be removed once the patient is being treated in hospital. The clinician should advise the patient to remain calm to reduce blood circulation and, therefore, decrease the spread of the toxins. In the case of pain, an analgesic therapy can be administered, the affected area can be treated with hydrogen peroxide or clean water. However, anti-inflammatory drugs and disinfection with alcohol or alcoholic substances should be avoided.
Hoidon edellytyksiä ovat joka potilaalle tehdyt kliiniskemialliset kokeet ja EKG, tetanusrokotuksen annon tarpeen arviointi ja tarvittaessa tetanusrokotteen anto. Minkä tahansa esiintyvän kliinisen komplikaation hoitominen myrkyn vereen joutumisen takia noudattaa yleisiä kriisitilanteen hoito-ohjeita . Jos on merkkejä systeemisestä myrkyttymisestä suositellaan vastamyrkkyä, samoin jos on kyse pitkälle menevistä paikallisista tai systeemisistä progressiivisista oireista. Artikkelissa annetaan myös suosituksia tuleviin tutkimustöihin. Tämän artikkelin päämääränä on antaa tukea kliinikoille käärmeenpuremapotilaiden myrkytyksen kliiniseen hoitoon taksonomisten avainten avulla, joilla voidaan identifioida pääasialliset lajit, kuvailla myrkyn koostumus ja tunnettujen toksiinien vaikutustapa ja esittää kliinikoille standardisoitu kliininen protokolla ja vastamyrkyn anto.
- For each patient, clinical chemistry and ECG are always a pre-requisite as well as the evaluation of the tetanus immunisation status and for which immunisation may be provided if needed. The treatment of any clinical complication, due to the envenomation, does not differ from treatments of emergency nature. Antivenom is recommended when signs of systemic envenomation exist or in case of advanced local or systemic progressive symptoms. Recommendations for future work concludes. The aim of this review is to support clinicians for the clinical management of viper envenomation, through taxonomic keys for main species identification, description of venom composition and mode of action of known toxins and provide a standardised clinical protocol and antivenom administration.
Keywords: Clinical management; Europe; Snakebite; Toxicokinetics; Venom; Vipers.
Copyright © 2021 The Author(s). Published by Elsevier B.V. All rights reserved.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar